Tervetuloa Jyväskylään 11.-13.10.2018!

KoneAgria

Olet täällä

KoneAgria kokoaa karjatilalliset Jyväskylään

Tänä vuonna KoneAgria järjestetään Jyväskylässä, joka on nopeiden kulkuyhteyksien päässä maito- ja karja-Suomesta. Näyttelyn tarjonnan painopiste on nyt toista kertaa karjatilallisten tarpeissa. Näytteilleasettajien toiveesta KoneAgria painottuu vuorovuosin Jyväskylässä karjateemaan ja Tampereella viljaan ja yksimahaisiin.

Luomuseminaarissa vieraili Johannes Eder

Perjantain luomuseminaarissa oli kansainvälisenä vieraana Johannes Eder Einböck-perheyhtiöstä Itävallasta. Hän kertoi luonnonmukaisesta mekaanisesta rikkakasvintorjunnasta viljoilla, maisilla ja soijapavulla.

Omavarainen maatila

 - Energiaomavaraisuus maatilalla tarkoittaa sitä, että tila tuottaa yhtä paljon energiaa kuin kuluttaa.

Näin aloitti JAMKin Biotalousinstituutin asiantuntija Jyrki Kataja oman luentonsa torstaina 12.10. KoneAgriassa pidetyssä seminaarissa.

Suomessa maatiloilla eniten energiaa saadaan puusta, toiseksi eniten polttoöljystä ja kolmanneksi eniten sähköstä. Polttoöljystä 72,6 % käytetään erilaisissa moottoreissa ja 20,8 % kuivureissa. 

Maidontuotannon tuotosseuranta 120 vuotta

Tuotosseuranta 120 vuotta juhlaseminaari KoneAgria 2018

Maidontuotannon tuotosseurannan 120-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat KoneAgriassa perjantaina 12.10. Juhlaseminaarin avasi ProAgria Keskusten Liiton maitotilavaliokunnan puheenjohtaja Päivi Piironen.  

- Mitä mittaat, sitä voit parantaa, on ollut alusta asti tuotosseurannan johtavana ajatuksena, sanoi Piironen.

Valtakunnallinen nurmipalkinto Hovin tilalle

Laapas-Helminen-Hovi kuva Heikki Sulander

Laidunyhdistys on valinnut valtakunnallisen nurmipalkinnon saajaksi tänä vuonna Petri ja Tanja Hovin maitotilan Lappeenrannasta.

Rakentaminen ja energia entistä vahvemmin KoneAgriassa

Syksyn KoneAgriassa maatalouden rakentaminen ja energiaratkaisut ovat aikaisempaa enemmän esillä. Näyttelyyn on jo nyt ilmoittautunut mittava joukko maatalousrakentamisen toimijoita ja energia on vahvasti ohjelmasisällössä. 

Maitoyrittäjien seminaarista keinoja tuotannon tehostamiseen

Maitoyrittäjien seminaarista keinoja tuotannon tehostamiseen

KoneAgrian toinen uusista yhteistyökumppaneista, Maitoyrittäjät ry, tuo KoneAgriaan ammattiseminaarin ”Millä korvata maidonhinnan putoamista – keinoja tuotannon tehostamiseen?”. Puhujana on johtamiskonsultti Lindell Whitelock Yhdysvaltojen Wisconsinista.

The cattle farming Finland meets at the KoneAgria exhibition

The KoneAgria exhibition in Jyväskylä, Finland will be extremely diversified. New high-quality content will be provided by our new partners: the organisation of milk production enterprises (Maitoyrittäjät) and Finn Dairy Expo. The best of dairy cattle will also be included for the first time in KoneAgria’s history. In addition, we will celebrate the 120 years of animal recording activities in Finland.

Mediatiedote 3.5.2018

Karja-Suomi kokoontuu KoneAgriaan

Jyväskylän KoneAgriasta on rakentumassa monipuolinen näyttely. Uudet yhteistyökumppanit Maitoyrittäjät ry ja Finn Dairy Expo tuovat mukaan lisää tasokasta sisältöä. Ensimmäistä kertaa KoneAgrian historiassa mukana on lypsykarjan parhaimmisto. Näyttelyssä juhlitaan myös tuotosseurannan 120-vuotista taivalta.

- Jyväskylässä on jälleen täydet hallit ja kattava tarjonta. Se palvelee paikkana erinomaisesti maito- ja karja-Suomen viljelijöitä, kertoo näyttelypäällikkö Marko Toivakka

Tavataan Jyväskylässä 2018!

Kuva: Tomi Tuuliranta 2017
 
Seuraava KoneAgria-näyttely pidetään Jyväskylässä 11.-13.10.2018. 
Näyttelyn painopiste on karjassa, maidossa, nurmessa ja rehuntuotannossa.
 
Osastovarauksista voi olla yhteydessä näyttelypäällikkö Marko Toivakkaan.
 
Tavataan Jyväskylässä!
 
 
Marko Toivakka, näyttelypäällikkö
KoneAgria-näyttely
0400 735 259

Sivut